Mainostoimisto Värikäs Oy

TÄYTYY, PITÄÄ - IHANKO TOTTA?

Kukapa ei välillä huokailisi, kun pitäisi tehdä vielä sitä ja tätä, vaikka olisi mukavampaa istahtaa alas ja heittäytyä vapaalle. Tokihan arjessa, työssä ja opiskelussa on paljon velvollisuuksia, jotka vain pitää hoitaa. Toisilla näitä velvollisuuksia ja ”pakkoja” vain tuntuu olevan paljon enemmän, jopa taakaksi asti.

Tavoitteet, velvollisuudet ja aikarajat ohjaavat toimintaa ja auttavat saamaan aikaan, joten niitä tarvitaan elämässä. Ahkeruus ja aikaansaaminen ovat hyveitä, joita harvoin kyseenalaistetaan. Ja tuntuuhan se kivalta, kun saa tehdyksi jotain mitä on halunnut tai mitä on pitänyt tehdä. Mutta entä jos pitäisi-asioista tuleekin kahle, joka rajoittaa vapautta, piiskaa tekemään enemmän kuin jaksaa ja vie tilaa asioilta, joista oikeasti nauttisi ja joista saisi virtaa? Arjesta tuleekin vain suorittamista, selviämisestä tehtävästä ja velvollisuudesta toiseen, mikä jossain kohtaa saattaa alkaa ahdistaa.

Itsekuri ja kunnianhimo ovat hyviä ja tavoiteltavia ominaisuuksia. Kunnianhimoinen asettaa itselleen tavoitteita ja pyrkii niihin määrätietoisesti, olipa kyseessä tutkinnon suorittaminen, uralla eteneminen, talon rakentaminen, kunnon kohottaminen tai jonkin taidon oppiminen. Sopiva määrä itsekuria auttaa jakamaan aikaa niin, että tavoite on mahdollista saavuttaa tietyn ajan kuluessa, mutta elämään mahtuu muutakin tärkeää, kuten perhe, työ ja vapaa-aika.

Kunnianhimo ja tavoitteellisuus voi kuitenkin myös karata hallinnasta. Täydellisyyden tavoittelu ja vaativuus itseä kohtaan ajaa tekemään ja suorittamaan aina vain enemmän, vielä sittenkin kun voimat jo alkavat loppua. Tuhoisa yhdistelmä on haluta kaikkea: menestyä opiskelussa, olla täydellinen kumppani tai vanhempi, suoriutua hyvin työntekijänä, loistaa vaativissa harrastuksissa ja vielä olla hyvännäköinen ja fyysisesti hyvässä kunnossa. Kun tähän yhdistää perfektionismin, eli sisäisen kokemuksen siitä, että mikään ei riitä, vaan aina pitäisi olla vielä vähän parempi, elämästä voi tulla hyvin ahdistavaa. Ulkoisesti ihminen näyttää hyvin aikaansaavalta ja menestyvältä, mutta sisäisesti hän on koko ajan tyytymätön suorituksiinsa ja etenemiseensä.  Perfektionismi johtaa aina riittämättömyyden tunteisiin, koska kukaan ei oikeasti ole eikä voi olla täydellinen. Seurauksena on usein yrittäminen yli omien voimien,  uupuminen, ehkä masentuminenkin. Liiallinen kunnianhimo voi näkyä myös vitkutteluna.  Ei ole ihan harvinaista, että vaikkapa perfektionistinen opiskelija tai työntekijä ihmettelee sitä, että hänestä on tullut laiska ja aikaansaamaton. Liian kovat kriteerit voivat johtaa lamaantumiseen: kun ei kuitenkaan tule täydellistä, ei kannata edes yrittää.

Mikä sitten ajaa suorittamaan ja tavoittelemaan enemmän kuin olisi itselle hyväksi? Osasyynsä voi olla elämäntilanteella, arjessa on vain kerta kaikkiaan enemmän kuin tarpeeksi tekemistä yhdelle ihmiselle. Selityksenä voi olla myös sisäinen ääni, joka saattaa ajaa eteenpäin kuiskimalla: tämä ei vielä riitä, et ole tarpeeksi hyvä, senkin laiskiainen, kyllä näin kuuluu tehdä, mitähän muutkin ajattelevat jne.

Pitää ja täytyy –ajatukset ovat tavallisesti ihan automaattisia, ne tulevat kutsumatta ja itsestäänselvyyksinä. Ne voivat olla kaikuja vaikkapa vanhempien tai opettajien kommenteista, kuvitelmia siitä mitä ihmiset yleensä tekevät tai aiemmin hyvin palvelleita sisäisiä sääntöjä. Onneksi niitä voi halutessaan myös alkaa kyseenalaistaa. Jos velvollisuudet ja tekemättömät työt ahdistavat ja vievät voimia, on ihan luvallista hetkeksi pystähtyä arvioimaan vaatimuksia. Kun huomaa mielessään tällasen ajatuksen voi yksinkertaisesti vaikka kysyä: Ihanko totta? Kenen mielestä on näin? Mitä tapahtuisi, jos en tekisikään? Kuka käskee? Miten muuten tästä asiasta voisi ajatella? Tehokasta on myös miettiä, mitä vastaisi, jos ystävä kertoisi vastaavasta tilanteesta. Itselle tulee asetettua korkeampia vaatimuksia ja kriteereitä kuin toisille, joten lempeämpää asennoitumista voi harjoitella kohtelemalla itseään kuin ystävää.

Jos kymppi kokeesta tai joka perjantainen suursiivous on todella oma tahto ja omien arvojen mukaista, siitä vain! Mutta jos huomaa, ettei löydä todella henkilökohtaista ja vakuuttavaa perustelua tekemiselleen tai pakolleen, lienee syytä harkita kaksi kertaa voisiko tehdä toisin tai jättää sikseen. Ihme kyllä, elämä voi sujua jatkossakin ihan hyvin vaikka jättäisi joka toisen siivouksen tekemättä, luopuisi maailmankirjallisuuden klassikon lukemisesta tai tähtäisi tentissä keskinkertaiseen arvosanaan.

 

comments powered by Disqus